Uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän kuin vuosi sitten
- Suomi
- Svenska
Uutiset
Uutiset
Uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinatorille ilmoitettiin kesäkuun aikana 31 400 uutta työpaikkaa, mikä oli 300 paikkaa enemmän kuin vuotta takaperin. Kuukauden lopussa työttömiä työnhakijoita oli 352 000, ja laajan työttömyyden piirissä oli 416 200 henkilöä. Tiedot perustuvat Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työllisyyskatsaukseen.
Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös laajan työttömyyden piirissä olevien määrä kasvoi 6 prosenttia edellisvuodesta.
”Työttömien työnhakijoiden määrä sisältää kuntien työllisyyspalvelujen työttömät asiakkaat sekä kokoaikaisesti lomautetut. Kokoaikaisesti lomautettuja oli kesäkuussa yhteensä 15 500, mikä on 1 900 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 500 enemmän kuin tämän vuoden toukokuussa”, KEHA-keskuksen tutkija Suvi Timonen kertoo.
Työttömyys lisääntyi kaikissa ikäryhmissä
Työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna kaikissa ikäryhmissä. Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 48 300 eli 6 200 enemmän kuin vuosi sitten. Nuorten työttömyyksistä 46,5 prosenttia päättyi tammi-kesäkuussa ennen kolmen kuukauden työttömyyttä. Osuus nousi 1,1 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Työttömistä työnhakijoista 84 400 oli yli 55-vuotiaita, mikä on 3 300 enemmän kuin vuosi sitten. Yli 55-vuotiaiden työttömyyksistä ennen kolmen kuukauden työttömyyttä päättyi tammi-kesäkuussa 43,8 prosenttia. Osuus on 1,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä nousi hieman
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Työmarkkinatorille kesäkuun aikana 31 400, mikä on 1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana. Kasvua nähtiin ainoastaan rakennus-, korjaus ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä. Kaikkiaan kesäkuussa oli avoinna 55 500 työpaikkaa eli 8 100 vähemmän kuin vuosi sitten.
Aktivointipalveluiden käyttö nousi, aktivointiaste lähes samalla tasolla kuin vuosi sitten
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli kesäkuun lopussa 64 200 henkilöä, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Aktivointiasteeseen laskettavia palveluita ovat muun muassa palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella.
”Aktivointiaste oli kesäkuun lopussa 15,4 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aikaisemmin. Aktivointipalvelujen käyttö väheni erityisesti kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa osallistujamäärä laski 24 prosenttia vuoden takaisesta. Työvoimakoulutukseen osallistuneiden määrä sen sijaan kasvoi 45 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen”, KEHA-keskuksen tutkija Suvi Timonen toteaa.
Työllistettyjä, eli palkkatuen ja starttirahan saajia, oli kesäkuun lopussa yhteensä 12 100 henkilöä, mikä on 4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistettyjen tiedoista on kesällä 2026 korjattu pitkään auki olleita jaksoja, jotka laskevat huomattavasti työllistettyjen ja palveluissa yhteensä olleiden lukumääriä sekä aktivointiastetta. Korjaukset on toteutettu kaikkiin vuosien 2025 ja 2026 kuukausitietoihin. Työllisyyskatsauksessa esitetyt vuoden 2026 tiedot ovat siten vertailukelpoisia edellisen vuoden vastaavan ajankohdan tietoihin. Lisätietoja: Työllistämisen korjaus kesäkuun 2026 yhteydessä
Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot
KEHA-keskuksen Työnvälitystilaston lähteenä on työvoimaviranomaisten asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.
KEHA-keskuksen Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.
Lisätietoja:
Suvi Timonen, tutkija, KEHA-keskus, p. +358 29 502 0255, tyonvalitystilasto@keha-keskus.fi
Arviointi- ja tiedolla johtaminen -yksikkö
Linkit:
KEHA-keskuksen Työllisyyskatsaus
Työnvälitystilaston tilastotietokanta
Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät
Työnvälitystilaston tiedot StatFin-tietokannassa
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus
Lisätietoja tilastojen eroista