Uutiset

Uutiset

News

Koulutusportin toiminnot siirtyvät uusiin järjestelmiin vuoden 2027 lopussa

27.04.2026

KEHA‑keskuksessa käynnistyy keväällä 2026 hanke, jonka myötä Koulutusportti‑järjestelmän toiminnot siirretään osaksi Asiantuntijan Työmarkkinatoria, Työmarkkinatoria ja kotoutumisen asiakastietojärjestelmää (Koto‑AJ). Uudet ratkaisut on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2027 loppuun mennessä.

Hanke toteutetaan EU‑rahoituksella ja sen nimi on VaPa – Kotoutumisen valtakunnallinen palvelu‑ ja yhteiskuntaorientaation ohjausratkaisu. Tavoitteena on korvata teknisesti vanhentunut Koulutusportti ajanmukaisilla toiminnallisuuksilla ja kehittää kotoutujien palveluohjausta sekä palvelujen hallintaa.

Uusien ratkaisujen avulla parannetaan tietoturvallista tiedonvälitystä ja yhteistyötä koulutusorganisaatioiden, palveluntuottajien, työvoimaviranomaisten ja kuntien välillä. Työmarkkinatorille kehitettävät toiminnallisuudet palvelevat kotoutujille suunnattujen palvelujen lisäksi myös kaikkia työvoimakoulutuksia ja valmennuksia.
Hanke tukee monikielisen yhteiskuntaorientaation järjestämistä ja mahdollistaa ylialueellisen yhteistyön. Tavoitteena on varmistaa kotoutumispolun sujuva ja viiveetön käynnistyminen palveluohjausta tukevien tietojärjestelmäratkaisujen avulla.

Hankkeen aikataulu ja rahoitus

Hanke käynnistyy 1.5.2026. Tänä vuonna painopiste on arkkitehtuurin suunnittelussa, yhteiskehittämisen valmistelussa ja määrittelytyössä. Vuonna 2027 kehitetään uudet toiminnallisuudet, toteutetaan testaukset sekä valmistellaan käyttöönottoa, viestintää ja tukimateriaaleja. Tavoitteena on mahdollistaa Koulutusportin hallittu alasajo vuoden 2027 loppuun mennessä, jolloin hanke päättyy.

Hankkeelle on myönnetty 717 000 euroa rahoitusta EU:n sisäasioiden rahastojen AMIF‑rahastosta (Turvapaikka‑, maahanmuutto‑ ja kotouttamisrahasto). Rahoitus kohdistuu Asiantuntijan Työmarkkinatorin, Työmarkkinatorin ja Koto‑AJ:n kehittämiseen.

Lue lisää
VaPa – Kotoutumisen valtakunnallinen palvelu‑ ja yhteiskuntaorientaation ohjausratkaisu (AMIF)