Valtion aluehallinnon uudistuksen tavoitteena on tehdä lupaprosesseista sujuvampia ja yhtenäistää sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa. Uudistuksen avulla pyritään vahvistamaan talouden kestävää kasvua ja alueiden elinvoimaa sekä parantamaan palveluiden ja prosessien sujuvuutta. Uudistus astuu voimaan ensi vuoden alussa.
Uudistuksessa perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, joka toimii eri puolilla Suomea. Viraston päätoimipaikka on Tampereella. Lisäksi perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta, joilla on toimipaikka jokaisessa maakunnassa. Muutos koskee yhdeksän hallinnonalan tehtäviä, useita virastoja ja 4600 työntekijää.
Uusien virastojen johdon virkojen täyttäminen on tarkoitus käynnistää kesällä mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun tasavallan presidentti on vahvistanut lait.
Uudistuksen tavoitteena on, että henkilöstö jatkaa työskentelyä nykyisissä toimipaikoissa.
Lue lisää
Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen valtion aluehallinnon uudistuksesta (vm.fi)